Hajoamisen kierre

”Historia ei toista itseään, mutta se rimmaa.” - Mark Twain

Ajattelemme usein, että nykyinen taloudellinen epävakaus – inflaatio, tukipaketit, kohoavat velkavuoret – ovat ainutlaatuisia moderneja ongelmia. Oletamme, että tilanteemme on erilainen, että instituutiomme ovat kehittyneempiä, että teknologiamme antaa meille voimia, joita aikaisemmilla sivilisaatioilla ei ollut. Kerromme itsellemme, että historian rahalliset epäonnistumiset olivat tietämättömyyden tuotetta ja että koulutetut, dataan perustuvat päättäjät tietävät paremmin. Ne eivät ole erilaisia. Ne ovat rahallisen teknologian elinkaarensa loppuvaiheeseen saavuttamisen ennustettavia, toistuvia oireita. Maantieteellisesti ja aikakausien halki, Mesopotamian zikkurateista Wall Streetin pörssisalille, ihmiskunta lankeaa yhä samaan tarkkaan ansaan. Voimme kutsua tätä Fiat-silmukaksi.

Kierto etenee neljän erillisen ja tunnistettavan vaiheen kautta, yhtä luotettavasti kuin vuodenajat, yhtä ennustettavasti kuin painovoima. Vaihe yksi: kova raha. Yhteiskunta ottaa käyttöön niukan hyödykkeen – kullan, hopean, kuparin tai jopa simpukankuoret ja kivet aikaisempina aikakausina – rahalliseksi perustakseen. Luottamus on korkea, koska rahaa on vaikea tuottaa. Uusien yksiköiden luominen vaatii todellista ponnistelua, todellista energiaa, todellista työtä. Talous kukoistaa, koska mittatikku on vakaa. Kauppiaat voivat suunnitella, käsityöläiset voivat investoida ammattitaitoonsa, ja perheet voivat säästää luottavaisin mielin. Tämä on kulta-aika, kirjaimellisesti. Vaihe kaksi: paperiset vaateet. Kaupan laajentuessa ja talouden monimutkaistuessa raskaiden metallien kantamisesta tulee hankalaa ja vaarallista. Säilyttäjät, olivatpa he pankkeja, kultaseppiä tai hallituksia, alkavat laskea liikkeelle paperikuitteja, jotka edustavat heidän holveissaan olevaa kultaa. Paperin kantaminen on helpompaa kuin metallin kantaminen. Ihmiset alkavat vaihtaa paperikuitteja ikään kuin ne olisivat itse kultaa. Aluksi tämä on aito mukavuusinnovaatio. Paperi on täysin katettu. Jokainen kuitti voidaan lunastaa sen edustamaa fyysistä kultaa vastaan. Järjestelmä toimii moitteettomasti jonkin aikaa. Vaihe kolme: konvertoitavuuden keskeyttäminen ja laajentaminen. Tässä vaiheessa houkutus muuttuu vastustamattomaksi. Säilyttäjät – pankit, hallitukset, holvin vartijat – ymmärtävät, että milloin tahansa vain pieni osa kuittien haltijoista todella lunastaa paperinsa kullaksi. Useimmat ihmiset luottavat paperiin eivätkä vaivaudu. Tämä luo tilaisuuden, joka on liian tuottoisa vastustettavaksi: säilyttäjät alkavat laskea liikkeelle enemmän paperikuitteja kuin holvissa on kultaa. He luovat rahaa tyhjästä. Rahaa, joka näyttää identtiseltä laillisten kuittien kanssa, mutta jolla ei ole fyysistä katetta. He käyttävät tätä haamurahaa sotien, julkisten töiden, henkilökohtaisten ylellisyyksien rahoittamiseen tai liittolaistensa pelastamiseen. Lopulta, väistämättä, epäilys kasvaa. Ihmiset alkavat kyseenalaistaa, onko todella tarpeeksi kultaa kattamaan kaikki liikkeessä oleva paperi. Pankkipako alkaa. Hallitus vastaa keskeyttämällä konvertoitavuuden ja julistamalla, ettei paperia voi enää vaihtaa kullaksi. Paperi on nyt rahaa asetuksella. Fiat-rahaa. Vaihe neljä: romahdus. Ilman ankkuria fyysiseen todellisuuteen painaminen kiihtyy. Jokainen kriisi kohdataan lisääntyneellä painamisella. Jokainen painamiskierros luo edellytykset seuraavalle kriisille. Valuutta menettää arvoaan. Hinnat nousevat. Luottamus haihtuu. Yhteiskunta nollautuu. Joskus hyperinflaation kautta, joka pyyhkii säästöt pois yhdessä yössä, joskus vallankumouksen kautta, joka repii vanhan järjestyksen alas, joskus vuosikymmeniä kestävän hiipumisen kautta, joka jättää kaikki köyhemmiksi ja epätoivoisemmiksi kuin edellinen sukupolvi. Oppitunti huutaa jokaiselta kirjoitetun historiankirjan sivulta, ja silti sitä ei koskaan opita: poliittinen rajoite ei ole rajoite. Jos on olemassa ovi, joka antaa hallitsijalle mahdollisuuden painaa vaurautta ilman työtä, se ovi avataan. Ei ehkä. Ei voisi. Vaan avataan. Kysymys ei ole koskaan siitä, tapahtuuko se, vaan milloin.

Tämä sykli ei rajoitu Roomaan. Se kaikuu jokaisessa suuressa sivilisaatiossa. Kiinan Song-dynastia kehitti paperirahan 1000-luvulla, mutta hyperinflaatio tuhosi valuutan muutamassa sukupolvessa. Ranskan monarkia laski liikkeelle assignaatin vallankumouksen aikana, takavarikoiduilla kirkon mailla taatun paperirahan, ja painoi sen arvottomaksi viidessä vuodessa. Weimarin tasavalta 1920-luvun Saksassa heikensi markan arvoa niin aggressiivisesti, että kansalaiset polttivat paperirahapinoja lämmikkeeksi, koska se oli halvempaa kuin polttopuu. Zimbabwe vuonna 2008, Venezuela 2010-luvulla, Libanon 2020-luvulla: nimet vaihtuvat, maantiede muuttuu, mutta sykli on identtinen. Jokainen koskaan olemassa ollut fiat-raha on joko jo romahtanut tai romahtamassa. Yksikään ei ole säilynyt ehjänä. Tämä ei ole pessimistinen tulkinta historiasta, vaan yksinkertainen tosiasioiden havainto. Fiat-rahan keskimääräinen elinikä on noin 35 vuotta. Jotkut kestävät pidempään, sotilaallisen voiman tai varantovaluutta-aseman tukemana. Mutta kehityskulku on aina sama: laajeneminen, rahan arvon heikentäminen, luottamuksen eroosio ja lopulta epäonnistuminen.

On olemassa historiallinen rinnastus, joka valaisee nykyistä tilannettamme. 1400-luvun puolivälissä Johannes Gutenbergin painokone mursi katolisen kirkon tietomonopolin. Ennen Gutenbergia tietoa kopioitiin käsin luostareissa, pääsyä siihen valvoivat papit, ja instituutioiden valta perustui siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että useimmat ihmiset eivät osanneet lukea, mitä heidän nimissään tehtiin. Painokone teki tiedosta kopioitavaa, todennettavissa olevaa ja jaettavissa olevaa. Muutamassa vuosikymmenessä Martti Lutherin teesit kiersivät Euroopassa, ja reformaatio repi hajalle tuhat vuotta kestäneen valtarakenteen. Kirkko ei romahtanut, koska ihmiset lakkasivat uskomasta Jumalaan. Se menetti monopolinsa, koska ihmiset saattoivat vihdoin lukea Raamattua itse ja nähdä kuilun saarnatun ja käytännön välillä.

Bitcoin on rahan Gutenbergin painokone. Keskuspankit ovat toimineet yli vuosisadan ajan samalla periaatteella kuin keskiaikainen kirkko: hallitse kirjanpitoa, hallitse narratiivia ja luota siihen, että useimmat ihmiset eivät koskaan kurkista verhon taakse. Kuinka paljon rahaa painetaan? Minne se menee? Kuka hyötyy ensin? Nämä kysymykset olivat vielä vähän aikaa sitten tavallisten kansalaisten ulottumattomissa. Kirjanpito oli suljettu. Bitcoin avaa sen. Jokainen transaktio on julkinen. Tarjontaikataulu on nähtävissä kaikille, jotka haluavat katsoa. Sääntöjä ei voi muuttaa komitealla. Ensimmäistä kertaa kuilu sen välillä, mitä rahapoliittiset viranomaiset sanovat tekevänsä ja mitä he todella tekevät, on jokaisen ihmisen tarkasteltavissa. Elämme rahareformaation aikaa, ja kuten alkuperäisessäkin, nykyiset toimijat taistelevat sitä vastaan kaikilla käytettävissään olevilla keinoilla. Ja kuten alkuperäisessäkin, teknologia on jo karannut. Et voi keksiä painokonetta uudelleen, etkä voi keksiä Bitcoinia uudelleen.

Elämme tällä hetkellä kolmannen vaiheen loppuvaiheita, lähestyen nopeasti neljättä vaihetta. Edessämme oleva kysymys ei ole, epäonnistuuko nykyinen järjestelmä. Kysymys on, mitä seuraavaksi tapahtuu.