Aika ja termodynamiikka

”Raha on varastoitua ihmisaikaa.”

Ymmärtääksemme taloudellisen tilanteemme vakavuuden meidän on riisuttava modernin finanssimaailman monimutkainen ammattikieli – johdannaiset, tuottokäyrät, määrällinen keventäminen – ja palattava perusperiaatteisiin. Perustasolla rahan hyödyllinen määritelmä on hämmästyttävän yksinkertainen: raha on varastoitua ihmisaikaa. Sinulla on rajallinen määrä tunteja tällä maapallolla. Tämä on ainoa resurssi, jota ei voi paisuttaa, painaa tai valmistaa. Mikään keskuspankki ei voi luoda sitä lisää. Mikään teknologia ei voi pidentää sitä luonnollisen rajansa yli. Aikasi on aidosti niukin asia universumissa, sillä kun hetki on mennyt, se on poissa ikuisesti, peruuttamaton, käytetty. Kun menet töihin, vaihdat nuo tunnit – elämänvoimasi, rajallisen tietoisuutesi tällä planeetalla – merkkiin. Jos tuo merkki säilyttää arvonsa, olet onnistuneesti varastoinut aikasi. Olet ottanut elämäsi korvaamattomat tunnit ja säilyttänyt ne muodossa, joka voidaan vapauttaa myöhemmin, ehkä kymmenen vuoden kuluttua, ostamaan kodin perheellesi, tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua rahoittamaan lastesi koulutuksen, tai neljänkymmenen vuoden kuluttua ylläpitämään sinua vanhuudessa. Mutta jos tuo merkki vuotaa arvoa, jos se hitaasti ja äänettömästi menettää ostovoimansa ollessaan tililläsi, silloin aikasi varastetaan. Ei varkaan toimesta yöllä, ei ryöstäjän toimesta kujalla, vaan rahan arvon heikentämisen hiljaisen, hellittämättömän, sosiaalisesti hyväksytyn mekanismin kautta. Jokainen inflaatioprosentti on prosentti elämästäsi, joka on takavarikoitu tietämättäsi tai suostumuksellasi.

Kuvittele raha ihmisen tuottavuuden akkuna. Vietät kokonaisen päivän polkemalla generaattoriin kytkettyä polkupyörää muuntaen fyysisen ponnistuksesi varastoituneeksi sähköenergiaksi. Päivän päätteeksi, uupuneena mutta tyytyväisenä, olet varastoinut kahdeksan tuntia energiaa siihen akkuun.

Vakaa raha – raha, joka säilyttää arvonsa – toimii akkuna, joka säilyttää 100 % tuosta varauksesta viisikymmentä vuotta. Voit palata puolen vuosisadan kuluttua ja vapauttaa jokaisen varastoimasi energian joulen. Ponnistelusi on säilynyt täydellisesti ajan halki. Fiat-raha, modernin maailman hallitusten liikkeeseen laskemat valuutat, toimii akkuna, joka vuotaa 2–10 % varauksestaan joka vuosi. Joskus enemmän. Joskus katastrofaalisesti enemmän. Kohtuullisella 3 %:n vuosittaisella vuodolla akku säilyttää kahdenkymmenenneljän vuoden jälkeen vain puolet alkuperäisestä varauksestaan. Viidenkymmenen vuoden jälkeen se pitää tuskin viidennestä. Kahdeksan työtuntiasi ovat kutistuneet alle kahteen. Kysy nyt itseltäsi: jos tiedät akkusi vuotavan, mitä teet? Et säästä energiaa. Kulutat sen välittömästi. Harjoitat sitä, mitä jotkut ekonomistit kutsuvat korkean aikapreferenssin käyttäytymiseksi. Kulutat nyt, koska tulevaisuus on epävarma, koska odottaminen tarkoittaa menettämistä. Et suunnittele huolellisesti vuosikymmeniä eteenpäin; yrität kuumeisesti muuntaa arvoaan menettävät merkkisi miksi tahansa, mikä saattaisi säilyttää arvonsa, ennen kuin lisää elämänvoimaasi valuu pois. Tämä selittää modernin kulutusyhteiskunnan kiihkeän, ahdistuneen luonteen. Emme ole luonnostamme materialistisia. Ihmiset eivät synny kyltymättömällä nälällä pikamuotia ja kertakäyttöelektroniikkaa kohtaan. Meitä kannustetaan rakenteellisesti hankkiutumaan eroon rahoistamme ennen kuin ne sulavat. Järjestelmä ei palkitse kärsivällisyyttä, harkintaa tai pitkäjänteistä ajattelua. Se rankaisee näitä hyveitä ja palkitsee impulsiivisuutta, spekulaatiota ja velkaa.

Miksi tämä vuoto tapahtuu? Miksi fiat-rahan akku menettää latauksensa? Vastaus piilee perustavanlaatuisessa irtautumisessa fyysisen maailman ja finanssimaailman välillä. Irtautumisessa, jolla on valtavat seuraukset jokaiselle elävälle ihmiselle. Fyysisessä universumissa on laki, jota ei voi rikkoa. Se on termodynamiikan ensimmäinen laki: energiaa ei voi luoda eikä tuhota, ainoastaan muuntaa muodosta toiseen. Et voi napsauttaa sormiasi ja loihtia energiaa tyhjästä. Et voi luoda ainetta tyhjiöstä. Jokainen hyödyllisen työn yksikkö universumissa on ansaittava muuntamalla olemassa olevaa energiaa. Tämä ei ole ehdotus tai poliittinen mieltymys. Se on todellisuuden itsensä perustavanlaatuinen rajoitus.

Kulta kunnioitti tätä lakia. Tuhansien vuosien ajan kulta toimi ihmiskunnan parhaana vakaan rahan vastineena juuri siksi, että se oli sidottu fyysiseen todellisuuteen. Saadaksesi lisää kultaa, sinun oli kaivettava se maasta. Sinun oli käytettävä todellista energiaa. Ihmistyötä, eläinvoimaa ja lopulta teollisia koneita sen louhimiseksi kalliosta, jalostamiseksi ja markkinoille tuomiseksi. Tuotantokustannukset sisältyivät jokaiseen unssiin. Kultaa ei voitu loihtia tyhjästä, koska fysiikan lait eivät sallineet sitä.

Fiat-raha rikkoo tämän yhteyden kokonaan. Keskuspankki voi luoda arvoa tyhjästä. Nimitettyjen virkamiesten komitea voi kirjoittaa ”1 000 000 000” laskentataulukkoon ja käyttää näitä vasta luotuja numeroita ostaakseen todellisia omaisuuseriä: joukkovelkakirjoja, asuntovakuudellisia arvopapereita, jopa yritysten velkaa. Energiaa ei kulutettu. Työtä ei tehty. Fyysistä muutosta ei tapahtunut. Näppäily korvasi termodynamiikan. Tämä on hyvin todellisessa mielessä fysiikan rikkomus sovellettuna taloustieteeseen. Se luo syvän irtautumisen kahden todellisuuden tason välille. Finanssikerros, numeroiden, laskentataulukoiden ja markkina-arvostusten maailma, muuttuu äärettömäksi ja muokattavaksi. Osakkeet nousevat. Omaisuushinnat kohoavat. BKT-luvut näyttävät vaikuttavilta. Finanssikerros sanoo, että olemme rikkaita. Samaan aikaan fyysinen kerros, siltojen, putkien, sähköverkkojen ja ihmiskehojen maailma, pysyy rajallisena ja julman niukkana. Infrastruktuuri murenee. Energiasta tulee kallista. Fyysinen kerros sanoo, että olemme köyhiä. Kuilu näiden kahden kerroksen välillä on kuilu illuusion ja todellisuuden välillä. Ja tuo kuilu levenee joka vuosi.

Bitcoin on ensimmäinen digitaalinen järjestelmä, joka palauttaa termodynamiikan rahaan. Et voi ”printata” Bitcoinia. Et voi loihtia sitä näppäilyllä. Sinun on louhittava se. Sinun on käytettävä todellista sähköä ja todellista laskentatehoa kryptografisen pulman ratkaisemiseen, ja vasta sitten – vasta osoitettuasi, että todellista energiaa on kulutettu – verkko palkitsee sinut vasta luodulla bitcoinilla.

Tätä energiankulutusta kritisoidaan usein ”tuhlaukseksi”. Valtavirran media iloitsee vertaillessaan Bitcoinin sähkönkulutusta pienten maiden kulutukseen, ikään kuin pelkkä vertailu todistaisi tuhlauksen. Mutta tämä kritiikki ymmärtää perustavanlaatuisesti väärin, mitä energialla ostetaan. Bitcoinin energiakustannus on ainoa asia, joka tekee siitä todellisen. Se ei ole tuhlausta, se on totuuden hinta. Se sitoo digitaalisen kirjanpidon takaisin fyysiseen todellisuuteen, takaisin termodynamiikan muuttumattomiin lakeihin. Se tekee verkostolle valehtelun kustannuksista kohtuuttoman kalliita. Sanoa, että Bitcoinin energiankulutus on tuhlausta, on kuin sanoisi, että holvi käyttää liikaa terästä tai että linnassa on liikaa muureja. Energia ei ole virhe. Se on tärkein ominaisuus. Se erottaa Bitcoinin kaikista muista digitaalisista tokeneista ja itse fiat-rahasta. Ensimmäistä kertaa digitaalisella aikakaudella meillä on rahan muoto, jossa tuotantokustannukset eivät ole nolla, jossa niukkuutta ei valvota asetuksella vaan fysiikalla, ja jossa siihen varastoitu arvo on ankkuroitu johonkin todelliseen. Bitcoin ei ainoastaan edusta varastoitua ihmisaikaa, vaan se on turvattu samoilla termodynaamisilla laeilla, jotka hallitsevat universumia. Äärettömän finanssialisaation maailmassa se on silta takaisin todellisuuteen.